Helsinki City Run ilmoittauminen

136 päivää aikaa treenata, se menee nopeasti!
Juoksin eilen ensimmäisen kunnon pakkaslenkin tälle talvikaudelle. Pakkasta oli illalla n. 13 astetta ja se tuntui yllättävän purevalta ja höntsäilyyn ei ollut varaa. Noin 5:20 km/s vauhdilla tuli juostua 7,5 kilometriä. Olisin tahtonut kyllä juosta hieman rauhallisemmin, mutta lämpöjä oli pidettävä päällä.

Samalla olen pohtinut ensi vuoden kilpailukalenteria. Jotenkin ihmeellisesti tulee ilmoittauduttua melko myöhään Helsinki City Runille vaikka siitä on tullut joka vuotinen perinne. Tänään ja huomenna vielä pääsee mukaan 46 eurolla ja sen jälkeen 56 eurolla. Ilmoittautuminen on vielä mahdollista toukokuussakin 76 eurolla. HCR taitaa olla Suomen kallein puolimaraton ja maailman tasollakin melko kallis.

Ensi kevät on neljäs kerta itselleni Helsinki City Runilla. Ensi kevään puolimaraton eroaa aikaisemmista melko paljon. Nyt maali on Finnair Stadiumilla koska Olympiastadion on remontissa. Lisäksi reitti on kokekenut urbaanin uudistuksen. Ennenhän HCR juostiin metsän keskellä, nyt asvalttia on huomattavasti enemmän ja käydään keskustassa kääntymässä.

Järjestelyt HCR:ssä on ollut aina hyvät ja ilmassa on aina suuren urheilutapahtuman tuntua. Sen vuoksi suosittelenkin tapahtumaa ensikertalaisille. Ehdit mukaan tasostasi riippumatta, sillä viidessä kuukaudessa ehdit kyllä treenata. Kolmisen treeniä viikossa seuraavat viisi kuukautta ja varmasti pääset maaliin puolikkaalla! Siinäpä tavoitetta ensi vuodelle, itselleni muuten laitoin tavoitteeksi 1:50 ajan. Viime lokakuussa pääsin tuohon tavoitteeseen eli todellisuudessa yritän kyllä 1:45 aikaa. Katsotaan miten käy.





Kommentit