Juoksuun vauhtia intervallitreenillä

Portaat voivat olla myös mukavaa vaihtelua intervalliharjoittelussa
Jos juokset treenistä toiseen samalla tavalla, niin nopeutesi ei tule kehittymään. Kroppasi vaatii erilaisia ärsykkeitä, jotta kehitystä tapahtuisi. Paras tapa ärsyttää kroppaa on tehdä intervalliharjoituksia. Intervalliharjoituksessa tavoitellaan lyhyellä juoksumatkalla korkeita sykkeitä, jonka jälkeen hetki levätään esimerkiksi kävelemällä. Kävelyn jälkeen lähdetään uudestaan juoksuun...jne

Itse olen valinnut intervallin pituudeksi 1000 metriä, jonka jälkeen 3 minuutin palautus. Yhteensä harjoitukseni käsittää 5x1000m harjoitusta eli kävelyiden kanssa harjoituksen pituudeksi tulee reilut 6 kilometriä. Mutta mikä on sopiva nopeus 1000 metrin pätkille? Juoksen itse parhaimmillaan 10 kilometriä 46 minuuttiin, joten intervalleissa pyrin 4:00 min/km tuntumaan.

Suosittelen tekemään intervalliharjoituksia juoksumatolla koska silloin nopeuksien ja matkojen säätely on helppoa. Lisäksi loskainen marraskuu ei ole otollinen ulkona tapahtuville intervalliharjoituksille.

Kommentit